Jouni Suvanto on työskennellyt Vuorenmaan Tampereen toimipisteessa 2,5 vuoden ajan. Vuorenmaa on tuttu hänelle jo teinivuosilta – hän toimi tuolloin isänsä apuna inventaariossa ja työskenteli varastossakin. Nyt takana on jo vuosikymmenen verran alan töitä eri yrityksissä.

Suvanto viihtyy Vuorenmaalla hyvin.

– Meidän Tampereen tiimi on neljän tekijän noheva ja dynaaminen porukka, Suvanto kertoo. Asiakaskuntamme on monipuolinen. Myymme tuotteita kaikille teollisuuden aloille. Jotta pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin, pyrimme varastoimaan Tampereella sellaisia tuotenimikkeitä, joita alueen asiakkaat tarvitsevat. Tampereella on esimerkiksi paljon konepajoja, joten valikoimamme sisältää työstökoneissa ja sorveissa tarvittavia erikoistuotteita, esimerkiksi karalaakereita ja tarkkuuslaakereita. Toimitusvarmuutta tuo lisää Lapuan päävarasto, josta hoituvat nopeat toimitukset myös kiireellisiin tilanteisiin.

Muut Tampereen toimipisteen asiantuntijat ovat myyntipäällikkö Ari Suvanto sekä tekniset myyjät Jani Parikka ja Riitta Valkinen-Yli-Piipari. Lisäksi Tampereen toimipisteessä työskentelevät hallinnon puolelta toimitusjohtaja Emilia Vuorenmaa, yrittäjä Ville Vuorenmaa ja markkinoinnista vastaava Sanna Talvitie.

Teknisessä myynnissä työpäivät koostuvat niin uusasiakashankinnasta, tuotteiden toimittamisesta, hyllytyksestä vakioasiakkaiden tiloissa kuin monesta muustakin työtehtävästä, joten tylsää päivää ei ole.

Sopiva ala tiedonjanoiselle

Päämiehet järjestävät tuotteisiin liittyviä koulutuksia, ja Vuorenmaa tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi myynnin ammattitutkinnon tekemiseen tai esimieskoulutuksiin.

– Ala on monipuolinen ja koko ajan riittää uutta opeteltavaa, joten olen viihtynyt erittäin hyvin, Suvanto toteaa.

– Tiedän aika hyvin joka tuotealueesta jotakin. Omat vahvimmat alueeni ovat laakerit ja voimansiirto. Kiinnostavinta on yrittää asiakkaiden kanssa keksiä uusia ratkaisuja, jotka parantavat asiakkaan toimintaa. Selvittelen mielelläni esimerkiksi suunnittelijan kanssa pitkäkestoisempia vaihtoehtoja käytön laakerointiin.