ARTIKKELI

Jälleenmyyjäverkosto

Jälleenmyyjäverkosto on Vuorenmaan palvelupisteiden ja loppuasiakkaan kumppanuutta
”Palvelupisteverkostomme on konkreettinen näyttö kannattavasta kumppanuudesta. Se on molemminpuolinen yhteistyöverkosto”, määrittelee Tapio Rauhala Lapualla järjestetyssä jälleenmyyjätapahtumassa. ”Olemme tehneet päätöksen panostaa verkoston laadukkaaseen kehittämiseen ja laajentamiseen. Verkosto tarkoittaa meille vuorenmaalaisille kumppanuutta, jossa tieto ja osaaminen kulkevat molempiin suuntiin.”
Optibeltin toimitusjohtaja Hannu Karjalainen sanoo Vuorenmaa olevan ykköstoimija maatalouden sektorilla, joten hän ohjaa tarvittaessa asiakkaansa kysymään vuorenmaalaisilta. Vuorenmaalaiset puolestaan kysyvät välillä puimuritiedoista MKH-Keskuksen Risto Virtaselta. ”Hän tietää paljon puimureiden hihnoista ja saamme häneltä tietoa mm. uutuuksista”, kertoo jälleenmyyjäverkostosta vastaava Markku Kyngäs. Nämä ovat niitä konkreettisia esimerkkejä kannattavista ja luottamuksellisista kumppanuuksista.

Lähin Vuorenmaa toimipiste tukee alueensa jälleenmyyjää
Jälleenmyyjäverkoston kehittämiseksi ja kannattavien kumppanuuksien takaamiseksi Vuorenmaa on muuttanut toimintaansa, jotta jälleenmyyjiä voidaan palvella nopeammin ja tehokkaammin. ”Olemme siirtänee organisaatiomme sisällä vastuun jälleenmyyjistä lähimpään Vuorenmaan toimipisteeseen” kertoo Rauhala. ”Tämä on tehty asiakaskohtaisesti ja kutakin asiakasta kuunnellen. Tällä muutoksella luomme tiiviimmän yhteistyön kunkin jälleenmyyjän kanssa. Jälleenmyyjää lähimpänä olevalla Vuorenmaan toimipisteellä on syvällisempi ymmärrys asiakkaan toimintaympäristössä ja alueen kilpailutilanteesta.”
Vuorenmaa kouluttaa jälleenmyyjiä
Vuorenmaalaiset kokevat jälleenmyyjäverkoston kumppanuutena ja yhteistyöverkostona. ”Toimimme jälleenmyyjillemme teknisenä tukena ja järjestämme tuotekoulutuksia”, kertoo Vuorenmaan myyntipäällikkö Markku Kyngäs. ”Tapahtumissa keskustellaan jälleenmyyjäverkoston kehittämisestä ja jälleenmyyjiltä itseltään tulee hyviä kehitysehdotuksia, jotka pyrimme huomioimaan. Lisäksi tapahtumissa on usein päämiehiä kertomassa tuotteista ja uutuuksista.
”Tämä vuonna Lapualla järjestetyssä tapahtumassa tärkeintä tietoa näytti olevan se, että päämiehemme Optibelt ja Schaeffler tarjoavat verkkosivuillaan erilaisia työkaluja, mm. laskentaohjelman hihnojen kiristysarvoille, laakerimitoitustaulukot sekä laakereiden asennusohjeet. Näytti siltä, että suuri osa kuulijoista kirjoitti muistiin juuri näitä linkkejä. Ja tämä on suoraan hyötyä omaan jokapäiväiseen työhön.” Kyngäs näkee kumppanuuden ytimen jälleenmyyjäpäivissä. ”Jälleenmyyjäverkosto palvelee jälleenmyyjiä keskenään. Tapahtumissa ihmiset tapaavat ja tutustuvat; jokaisen ammatillinen kontaktiverkosto vain laajenee.”